keskiviikko 31. elokuuta 2011

Rapujuhlat vol. 5

Lauantaina meillä oli ne jokavuotiset rapujuhlat. Vaikka itse en syö rapuja, mulla oli silti tosi kivaa katsoa kun muut söivät niitä. Minä napostelin ihania kylmiä lihapullia ja otin snapseja ihan samaan tahtiin kun rapuihmisetkin. 
Oli todella hauskaa ja rattoisaa. Nukuttiin villisti A:n kanssa teltassa. Se oli jollain tapaa tosi jännittävää, vaikka se teltta olikin meidän mökin vieressä. Silti tuli heti sellainen leiriolo. Siksi päätettiinkin, että jos sää sallii, lähdetään lauantaina telttaretkelle, jee!
Sunnuntaina lähdettiin kohti Espoota ja katsomaan korista. Söin elämäni ensimmäisen kokonaisen Subin, kävin täyteen oksennetussa veeseessä, hävisin pukkitappelussa sekä opin heittämään melkein oikeaoppisesti koripalloa plus toki vaikka mitä muuta!
Illalla katseltiin kera A:n pikkusiskon leffa nimeltä Sanctum. Siinä tutkijajoukko jää koukkuun sellaiseen vesiluolaan, josta ainut tie ulos on yhä syvemmälle luolan syövereihin. Se oli tosi jännittävä, mutta ei silti kyllä pääse top vitoseeni. Ehken ole ihan tuollaisten jännäreiden ylin ystävä kuitenkaan, mutta tuo nyt kyllä meni ihan hyvin alas. 
Maanantaina kotiuduin takaisin Tuusulaan. Tämä viikko on yhtä psykedeeliä. Tosi paljon kaikkea kouluhärpäkettä ja 4H-kerhon aloittamista ja muuta. Onneksi viikko loppuu kuitenkin jo huomenna ja alkaa pidennetty viikonloppu- Maanantaina EI KOULUA! Se tosin tarkoittaa tuhansia etätehtäviä... Hehe..
Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Photobucket


Photobucket
Photobucket

Photobucket
Photobucket

Hamburgerpartyt



Joo tänään on jo keskiviikko tiedän, mutta nettiongelmien takia kirjoitan vasta nyt viikonlopun häppeningit. Tosiaan perjantaina meillä oli tyttöjen kanssa hamburgerpartyt Hannalla. Itsetehdyt pihvit ja sämpylät ja kaikki. A:n piti myös tulla paikalle , mutta jotain kävi ja kappas miestä ei näkynytkään mailla halmeilla. Silti ilta oli tosi kiva ja oli ihana nähdä lukiomateseja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia uusista tuulista ja kouluista. Ja okei kyllä miehenikin pelasti nahkansa kynimiseltä kun saapui kello viiden aikaan taksilla ulko-ovelle. Sydän.
PhotobucketPhotobucket
Photobucket

tiistai 30. elokuuta 2011

VÄLI-INFO

Pahoittelen hiljaisuutta täällä blogissa. Olen ollut netittömänä edelliset viisi päivää, mutta nyt sain vihdoin ja viimein sen mokkulan takaisin, eli huomenna tulee kunnon merkintäryöppy viikonlopulta, hahaa! Just wait.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Love at the first sight

Keskiviikko. Täällä päässä ollaan kivassa flunssassa ja ollaan muutenkin vähän kipeitä. Eilinen päivä meni ryhmäytyessä ja leikkiessä Rusutjärvellä ja illalla tehtiin vähän hand made pitsaa kera Emilian ja Hennan. Katseltiin myös Loveletters to Juliet, joka oli mitä ihanin elokuva. Niin söpö! Rakastan ylipaljon kaikkia tuollaisia rakkaushömpötyselokuvia. Tosin ylläri kyllä se ihana pikku ikävä pukkasi illalla sitten mieleen.. Tänään Hanna ja Mara ovat tulossa käymään täällä wuhuu. Eli oikein muksu päivä tiedossa.
Photobucket
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
PhotobucketPhotobucket

tiistai 23. elokuuta 2011

EM- unelma todeksi!

Vaikka oltiin kuin mitäkin uupuneita rottia eilen, oltiin A:n kanssa katsomassa miesten EM-karsintaottelu Suomi vs. Unkari. Suomi voitti , ihan tiedoksi. Vähän silmät hakuili, ennen kun pysyi tahdissa, mutta kyllä jaksoin koko pelin katsoa ja keskittyä intensiivisesti jokaiseen komeaan pelaajaan. No okei ja peliin ehkä vähän myös.
Ylläri, että pelin jälkeen oli nälkä joten Mäkki kutsui pikku pullia. Vaikka kyseinen Mäkki oli ehkä hienoin, mitä oon koskaan nähnyt, ei palvelusta voi sanoa samaa. Ootettiin jotain paria juustohampurilaista joku puoli tuntia! Vähän alkoi raivo jo kiehumaan, mutta selvittiin tai A selvisi ja sai purilaisensa ja päästiin nukkumaan, loppu.
Nyt olen taas täällä Tusbyssa. Tulin tänään aamulla kotiin ja väsyttää ihan hulluna. Huomenna olisi joku ryhmäytymisleikkimisasia päivä eli ihan lungia. Nyt kuitenkin nukkumaan eli moro.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
Ja asu oli: 
-Mekko Stradivarius 
-Sukkikset Heidin , koska omani hajosivat piipin päreiksi 
-Kengät Mekka

maanantai 22. elokuuta 2011

Danza Kuduro à la Kaita


PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket

Lauantaina, kun olin laivalta selvinnyt, A tuli hakemaan mut Satamasta ja mentiin niille nukkumaan vähän päikkäreitä. Illalla oli nimittäin tiedossa sinkkukinkerit.(Ja joo-o seurustellaan, mutta meidät oli silti kai säälistä kutsuttu paikalle) Oli taas todella todella hauska ilta kautta yö vaikka sakki oli kovin sekalaista, mutta oikein mukavaa ja ylihauskaa. Dansz Kudurot ja Jaggerit pauhasi niin , että naapuruston uudet asukit olivat häirintyneet poliisisoittoon asti. Huhhu, naurettavaa. Kilttien, punnerrusharjoituksien, uima-altaiden ja korien heittelyn  jälkeen matka jatkui Tivoliin, jossa tanssi vain villiintyi. Nukkumaan mentäessä kyllä jo väsytti aika todella kovin, mutta mutta lakana lakana ja sängyn vaihto hahaa . A<3
Photobucket

Itsepalvelua, Pina Coladaa ja parasta seuraa!

Oltiin Sainan, Iitun ja Nooran kanssa perjantai-lauantai Tallinnassa ostoksilla ja vähän pitämässä hauskaa plus rentoutumassa näin koulujen alun keskellä. Oli ihan älyttömän hauska reissu, rahaa paloi ja tulipahan nähtyä maailman kovimmalla volalla soittava clubi ja ihme paikallinen outo hipsteri baari. Kyllä piristi älyttömästi tommonen pieni ulkomaan reissu. Eikä edes korkonsa menettänyt uusi korkkarini,lautan peruuntuminen ja parin tunnin venailu pilannut fiiliksiä.
Parit rääsytkin tuli ostettua, mutta ei mitään ylikalliita hankintoja tällä kertaa, hyvä niin.
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket
PhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucketPhotobucket Mekko on Stadivariuksesta (19,90) ja leobardikengät (25,90) sekä housut (12,55) ovat Bershaksta. Alimman kuvan toppi on Stradivariuksesta (5,55) ja Hame Pull and Bearista (25,90)

tiistai 16. elokuuta 2011

Isn't he lovely made from love

Täällä alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan siltä, että oikeasti jopa asuisin täällä- ruisleivän muruja lattialla, hajuvesi tuoksuu huoneessa ja koneelta pauhaa Maroon 5:n Jaggerin muuvsit. Alan ehkä kotiutua! Enempi aktiviteetteja voisi kyllä olla.. Aattelin aloittaa Zumban, jos kaikki ryhmät ei olisi ihan täynnä vielä.
Huomenna kuitenkin menen jo kotia kohti ja pelikentälle eli Tuusulalle heipä hei hetkeksi.

PhotobucketPhotobucket

maanantai 15. elokuuta 2011

That's why I smile.

Eka yö uudessa kämpässä takana. Tosin ei mikään maailman ihanin sellainen ,sillä jouduin nukkumaan ylilyhyellä ja ohuella vieraspatjalla, koska oikea sänkyni saapui tänään (Hain sen ihan itse PAKETTIAUTOLLA Sotkasta ja ajoin tänne!). Huone alkaa näyttää jo ihan asuttavalta, mutta vielä olisi vähän hiomista, esim yksi tärkeä kaluste puuttuu. Harmillista vain, että pääsen hakemaan sen vasta viikon päästä, joten sitä ennen saatte tänne vain pikkuruisia osia huoneestani.
Sen verran voin myös kertoa, että keittiö ja eteinen ovat aika mitäänsanomattomat, joten aattelin vähän laittaa sormiani peliin ja tehdä niistä edes hiukan khoolimmat vaihtamalla esim verhot ja tuomalla parit taulut ja kappas sitten täällä voi oikeasti ehkä viihtyäkin!
Huomenna on viikon pisin päivä, yäk ja keskiviikkona matkaankin jo sitten kotikonnuille, koska meillä on kotipeli Riksbyssä ja aion pelata siellä vielä tämän kauden loppuun. Jatkosta en osaa sanoa, mutta tulen kyllä hyvin suruiseksi, jos rakkaan harrastukseni joudun lopettamaan tyystin.
Nyt aletaan katsomaan kämppikseni kanssa yhtä lempileffoistani, nimittäin Rakastunutta bestmäniä, sydän. PhotobucketPhotobucketPhotobucket

sunnuntai 14. elokuuta 2011

I'm moving out!

Arvatkaa mitä, mä muutan ,tänään! Vaikka mulla ei ole melkein mitään huonekaluja peesissä, luulen, että saan huoneeni suht kodikkaan näköiseksi levittämällä kaikki kenkäni ja My Little Ponini lattialle patjani ympärille. No okei, en kyllä ota kaikkia kenkiä enkä yhtäkään ponia mukaan, vaikka kyllä haluaisin. Ne ei yksinkertaisesti vaan mahdu mihinkään. Muutenkin autoon mahtuu vain puolet tavaroistani ja loppuerä saapuu varmaankin joskus torstain tienoilla.Toivottavasti ainakin..
Fiilis on vähän kumma, samaan aikaan innokas, iloinen ja jännittynyt, mutta toisaalta haikea ja vähän suruinen. Tulee ikävä vanhaa tuttua sänkyä, koiramuruja (jotka kyllä tulevat välillä vierailuille) ja vähän perhettäkin. Irtautuminen. Samalla niin ihana ja odotettava asia, mutta myös pelottava ja ikävä. No, onneksi koti on lähellä jos pikkuhurttia tulee ylitsepääsemätön ikävä. 
Ainiin, olin eilen katsomassa A:ta kasarmilla ja syömässä vähän sotkun munkkeja. En voi kuvailla, kuinka onnellinen olo mulla oli , kun A tuli hakemaan mut portilta. Viikko ilman näkemistä ja kunnollista kuulumisien vaihtelua ja elonmerkkejä on aika pitkä aika, varsinkin kun on tapahtunut niin paljon kaikkea uutta! No, nyt jaksan torstaihin ihan leikiten, milloin on herra alokkaan vala, jota lupauduin raahautua katsomaan.
Ja seuraava odottamisen aihe onkin perjantainen Tallinnan reissu kera Sainan, Iitun ja Nooran! Olen jo nyt ihan intona ja housut vaan pyörii jaloissa, ainakin melkein.
Mutta nyt meen pakkaamaan viimeiset tavarani ja hei, seuraava merkintä tuleekin sitten ihan uudesta osoitteesta, Tuusulasta!

lauantai 13. elokuuta 2011

Your voice could break the loudest silence.

Teddy Geiger - Seven days without you
Photobucket
Photobucket
PhotobucketPhotobucket
Nyt on eka kouluviikko takana ja asunnon kautta huoneen kautta hiirenloukun avaimet taskussa. Huoneistoni tosiaan oli juuri niin pieni, ja vähän vielä päälle, mitä luulinkin.. Vaikeaksi tulee minkäänlainen sisustaminen, yhyy. No, ehkä sitten seuraavasta kämpästä saan jo sisustaa keittiönkin..
Koulun ja huoneen tsekkauksen jälkeen tulin kotiin ja aloitin kalusteiden maalamisoperationin. Eli kaikki kalusteet valkoiseksi vain! Toivottavasti maalauksesta tuli ees suht tasanen. Tänne tosin kuvia laitan vasta täydellisesti ja mitä mahtavimmin sisustetusta ja siivotusta huoneestani, joten sitä joudutaan odottelemaan varmaan jokunen kuukausi. No eei, ehkä jokunen viikko kuitenkin.
Käväistiin illalla Maran ja Heidin kanssa vähän tsiiguilemassa Riihimäen Beach Party ja pitihän se Jare&VilleGalle nyt livenä sitten nähdä. Eipä ollut mitään ihmeellistä, mutta nythän sekin on edes kerran tänä kesänä koettu. Siitä sitten Hedulle syömään mustikkapiirakkaa ja tässä sitä nyt ollaan, onnellisesti kotona ja kohta pedissä huhhu.
Huomenissa pääsen katsomaan A:ta jee, koska ikävä on jo aika suuri!  Samalla aattelin käydä ostamassa H&M Homesta muutamat tyynynpäälliset ja ja sitä sun tätä..
Mutta hyviä viikonloppuja vain kaikille, heipäti hei!
PhotobucketPhotobucketPhotobucket
Ja tämän päivän kouluasu oli:
-Paita Zara
-Vyö Seppälä
-Shortsit Kappahl
-Laukku Esprit
-Kengät Mekka