maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ihanan lämmin päivä


Huhhu ihanaa eka vapaapäivä viikkoon on ohi taas. Onneksi töitä enää neljä päivää sitten on lomaa jes!!
Lauantaina käytiin piipahtamassa Maikun synttäreillä ja viemässä lahja ja hieno kortti , josta hän eri toten piti. Tehtiin se kak
sin Elinan kanssa tosi vanhoista kuvista ja teksteistä. Menin sunnuntai-aamuna töihin niin ei oltu kuin vähän yli pari tuntia siellä.
Sunnuntaina töiden jälkeen lähdettiin Laurin vanhempien mökille viettämään iltaa ja syötiin, kalastettiin (minä soudin!!) ja käytiin saunassa ja kävin u
imassa ekaa kertaa koko kesänä, aika noloa että vasta nyt.. Tänään olin Saaran kanssa kaupungilla pyörimässä ja etsimässä Laurille aurinkolaseja ja löydettiinkin pilotti-tyyliset ihan mukavat lasit. Käytiin kaupassa ja omaankin käteen tarttui H&M stä muutama löytö ja Seppälästä parit meikit. Piipahdettiin parhaassa jätskibaarissa mitä on (Italialainen jätskibaari Mamma Mia) ja nautittiin huippujäätelöt ja myöhemmin päivällä löydettiin myös kesäkahvila, josta sai huippu jäähile- juomaa, jota aina join Italiassa kun ennen kesäisin käytiin siellä! Oli lämmin ihana päivä ja toivon ettei huomenna olisi niin ei tarvitsisi masennella töissä kun on hyvä ilma ja minä olen sisällä. Mutta enää neljä päivää, kestän!!


Kynsilakka (1.95)
Wet n' Wild(Jotkut meikit ihan tosi hyviä oikeesti) Mega Shimmer (4.95)
Käärmekuvio-mekko (15.00)
Niittivyö (3.00)
Käsikoru (0.50)
Rusettipanta (0.50)

Päivän asu:
-Jumpsuit H&M
- Sandaalit H&M
- Hapsulaukku Lindex
- Aurinkolasit Lindex




perjantai 26. kesäkuuta 2009

Huh mikä päivä!


Oikeasti huh. Kamala kuumuus ja keittiö on ihan tulessa kokoajan kun yksi on sairaslomalla, pitää tehdä kahdesti enempi töitä! Työvuorojani pidennettiin kahdella tunnilla jes. Siis huomista ja sunnuntaita. Mun piti esitellä hienot ponini mutta en taida jaksaa. Kuitenkin, kerään My little poneja, vain G1 :siä. Jos jollain on tarjolla niitä (joita mulla ei vielä ole) ostan mielelläni, mutta en mihinkään korkeaan hintaan. Oon kerännyt niitä pikkutytöstä, saanut lahjaksi ja ostanut kirpparilta ja niin edelleen. Nyt en ole vaan löytänyt pitkään aikaan lisää yksilöitä kokoelmaani. Viimeiseni löysi äitini jostain kirpparilta viime syksynä!

The King of Pop is Dead


Michael Jacksonin hienoa musiikillista uraa ja pop-musiikkikulttuurin kehitystä kunnioittaen. Itse olen hänen musiikkinsa suuri faninsa! Kiitos. Nyt hän saa olla rauhassa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

MUST HAVES!

Eikä löysin saappaat, jotka haluan ensi syksyksi sellaiset pitkät reisisaappaat ne on niin hienot! kumpa nyt vain löytäisin niitä jostain muualtakin kuin NELLYLTÄ. Toisekseen kengät, jotka tilasin H&M stä KUUKAUSI sitten saapuvat huomenna, enkä ole enää varma tykkäänkö niistä, näin tässä aina käy! Kävin katsomassa eBayssa kenkiä ja löysin tusinoittain superhienoja kenkiä ja laskeskelin että jos tilaisin jostain kengät ( ei USA) se voisi helposti tulla halvemmaksikin kuin nuo H&M - kengät! kaduttaa mutta eletään eteenpäin!


Huomenna +27 astetta lämmintä ja minä kökötän koko päivän hikisessä keittiössä. Tai no, vain yhdestä puoli kahdeksaan. Onneksi maanantaina on vapaata ja työt loppuu ensi viikon perjantaina jee! Sitten onkin tiedossa huimat mökkijäiset!
Tällaiset kengät tilailin H&M:ltä taannoin:

 (39.90)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Karkkia, Nam!


Tänään oli ihan mukava päivä töissä, siivousta vaan ja paikkojen kuntoon laittamista leiriä varten, mikä alkaa huomenna. Töistä kotiin kun tulin menin ulos ottamaan aurinkoa ja sain sitä ihan kivasti ja vahvistettua alku kesästä saadut rusketukset. Myöhemmin lähdin ostamaan ystävälleni synttärilahjaa ja löysinkin mutta en kerro mitä! Tarttui myös omaan taskuun vähän jotain taas kerran... Kävin myös ostamassa Citymarketista tarjouksessa olleita irtokarkkeja , joilla olen luvannut maksaa tämän vuotiset karkki velkani kun syön aina Laurin karkit. Kilo riitti maksuun vaikka itse olen syönyt enemmän! Olen alkanut käymään lenkillä joka päivä, olen ylpeä!

Päivän vaatetus:
Mekko GT
Kengät K- kenkä
Laukku Jim&Jill
Sydän-Aurinkolasit MicMac
Vyö Lahja
Rusetti päässä kirppari samoin nappikorvikset
Aurinkolasit Seppälä (7.95)
Huivi Aleksi 13 (3.00)

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Tärkeä!

MIETIN KOKO JUNA MATKAN ETTÄ MITEN JATKUU LAULU MAISTA MAISTA MANSIKKAA JA NYT KÄVIN KATSOMASSA JA SEHÄN JATKUU "MAISTA MAISTA MANSIKKAA, SITÄ EI VOI VASTUSTAA!!"

IHANA KESÄPÄIVÄ!

Tänään menin Helsinkiin moikkaamaan Miikkaa pitkästä aikaa ja oli maailman huipuinta nähdä ja jutella kaikenlaista! Ostettiin mansikoita ja istuskeltiin espalla ja ennen Miikan tuloa ehdin vähän kierrellä ale-myynneissä tosin ehdin käydä vain GT:ssä ja H&M koska en viitsinyt lähteä raahaamaan Miikkaa perässäni kaupoissa, koska hän olisi ahdistunut.

Löytöjä tein aika paljonkin! Ostettiin jäätelöt ja otin minttu ja piparminttu pallon, mutta piparminttu ei maistunut piparmintulle ja oli itseasiassa pahaa ja heitin sen roskiin! Oli hyvin lämmintä ja meitä vainosi kaikkialle minne mentiin niin Kung Fu-katutaiteilija jonglööritaitoineen ja oli ihana vain istua ja syödä ja olla auringossa!

Eilen siivosin myös ydinaseen jäljiltä räjähtäneen vaatehuoneeni ja siitä tuli huippusiisti. Heitin pois myös äidin vanhoja kenkiä, joita siellä lojuu ja yksien kenkien ruseteista tein päärusetit liimamalla ne kiinni vanhoihin pinneihin. En saanut otettua mistään oikein kuvia koska unohdin ja toisekseen akku oli kovin loppu. vasta kotona kuvasin mittavat ostokseni!!tPitäisi keksi ystävälle synttärilahja mutta ideani ovat harvat :/
PS. Disney elokuvat on huippuja!
Leopardi Jumpsuit H&M (16.90)
Mekko GT (7.45)

Takki GT (17.45)
Mekko GT (12.45)
Laukku ja sukkahousut GT (4.90 & 6.45)
Huippu hienot legginssit H&M (9.90)

maanantai 22. kesäkuuta 2009

LEMPIKUKKANI KUKKII

Vaatteet:
Kengät Dinsko
Jumpsuitti H&M
Takki Lindex
Laukku Seppälä
Aurinkolasit H&M
Käsikoru lahja kavetsulta
Huhhu tänään heräsin aikasin viemään veljen astmatesteihin! Samalla kävin palauttamassa yhden kamalan paidan, jota erehdyin luulemaan hienoksi ja tein taas hiukan löytöjä..Italialaisesta jätskibaarista poikkesin ostamaan ihanaa jäätelöä ja istuin ahdistelijalintujen keskellä. Ne yritti nokkia vohvelinpaloja suuhunsa mitä tiputtelin maahan koska söin epäsiististi, taas :( Tänään on ihanan aurinkoista ja ajattelin olla ulkona koko päivän tästä eteenpäin !
Alushousut Stagesta ( 2.50 kpl)
Huivi Ninjasta (3.00)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Jussi!

Olipa juhannus!

No, torstaisen työpäiväni jälkeen matkustin laurille ja se päivä meni vähän väsyneesti. Perjantaina käytiin kaupungilla ja tein löytöjä H&Mstä vaikka tarkoituksena oli etsiä mekko illaksi, mitä ei tosin löytynyt. Sitten illalla menimme Sainalle viettämään juhannusta ja grillaamaan ja kilpailemaan juhannusolympialaisten voittajan sijasta.Oli illassa hiukan tragediaakin ja tuoli kaatui jalkani päälle ja se on ihan turvonnut. Joona näytti kuinka sen suuhun mahtui yli kolmekymmentä viinirypälettä ja Nooran suuhun vaivaiset 12! Hullut kävivät myös uimassa tosin minä en. Oli oikein mukavaa!
Lauantaina ajettiin Laurin ja Henkan kanssa meille jatkamaan ju
hannusta ja ystäviäni täältä liittyi seuraan. Ellu jäi yöksi vaikka nukahtikin nopeasti pahan olon saatellessa. Saunottiin ja pelattiin Aliasta ja Pictionarya ja hävittiin ellun kanssa se ja hävisin myös Aliaksen. Myös selvittämättömiä asioita selvitettiin ja kaikki on nyt oikein hyvin.
Tämä päivä meneekin varmaan levätessä, siivoillessa ja toivottavasti ulkoillessa koska ulkona on huippu sää! Ainiin!! värjäsin myös hiukset takaisin punaisiksi!

                                              LÖYTÖJÄ!
Jumpsuit (9.00)
Clutch (5.00)
Käärmeennahka käsikoru (1.00)

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Lintsi!

Oli huippu mukava päivä ja onneksemme ei satanut yhtään ja aurinkokin paistoi välillä! Tuuli oli välillä hiukan kylmä mutta ei se menoa haitannut! Evääksi oli minun tekemät tosi maukkaan täytepatongit, mansikoita ja karkkia hah! Uudet laitteet oli tosi mukasia varsinkin sellainen pyörivä autojono juttu oli parhain! Yritin napata kourasta nasua , en onnistunut yhyy enkä muutenkaan voittanut mitään mistään. Lohdutukseksi ostin metrilakua! NAM! Lauri voitti tosin pikkusiskolleen pelottavan käärmeen...Luulin kokoajan että Lintsi menee kiinni vasta kymmeneltä mutta kappas se menikin jo kahdeksalta ja Hese kutsui syömään! Sitten junalla kotiin ja kappas kun pääsin kotiin, puhelinta ei löydy mistään ja itku kurkussa etin sitä kaikkialta! Onneksi Lauri löysi sen autostaan!
Oli loistavaa ja oli niin hyvä ettei jouduttu koskaan jonottamaan liikoja!Vaatteet:
Hapsulaukku Lindex (27.50?)
Legginssit Lindex (9.90)
Pitkä toppi H&M (9.90)
Niittisandaalit H&M (12.90)
Neuletakki Vero Moda (18.90)
Lilat nappikorvikset kirppari (0.50)
Päässä oleva musta rusetti äidin vanha
Vyö lahja ystävältä

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Jee!

Tänään pääsin töistä pois hiukan aikaisemmin ja kaappasin mukaani sieltä löytämäni marinnemuffini- ohjeen ja kiiruhdin innoissani kaupan kautta kotiin. Muffineista tuli super hyviä ja tosi kauniita mahtavien leipomistaitojeni ansiosta.. Sitten vähän kustomoin yksiä farkkujani kun edelliset, jotka tällä lailla rei´itin pari kuukautta sitten, ovat löystyneet kai pesussa ja suurentuneet :( HUOMENNA LINNANMÄELLE JEE!! Hattaraa ja METRILAKUA!!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Perjantai energiajuoman voimalla

Tänään oli ihan ok työpäivä ja oli ihan mukavaakin! Sain syödä eiliseltä jäänyttä kakkua ja sämpylöitä, jotka tein itse! Sen jälkeen kauppaan ostamaan vähän Jesmelle kuoharia ja löytyikin ihan tosi hieno keltavihreä pullo, ostin sen. Löysin myös mitä karmeimmat lenkkikengät vitosella! Väri oli kyllä ihan pirteä!
Jesmelle illalla syömään mansikoita ja grillaamaan maissia ja nauramaan ja paleltumaan vaikka luulin että olisi lämpimämpi ja hyttysten syötäväksi! Taija raukka oli allerginen niille ja oli ihan kutinassa! Olin autolla joten join vain nöre energiajuomaa. Musiikki oli aika mätää ja minua kiusattiin mutta oli oikein mukava ilta! Huomenna puoli yhdeksään töihin, jee!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Victory!

VOITETTIIN PELI 7-1 KHOOL!!! ja tein itsekin kolmisen maalia...jee.
Tosin tuomari vihelsi turhia paitsioita ja tuli välillä viha ja polvi aukesi komeesti hiekkaisella nurmikentällä! Rilves.

Aurinko paistaa!

Ihanaa kun aurinko edes vähän paistaa! Työpäiväkin meni sukkelaan ja ehdin kauppoihin ja vähän jotain pientä löysinkin!:) Olen siis töissä leirikeskuksen keittiöapulaisena vaikka en mitään keittiössä osaa tehdä paitsi salaattia... Tänään olisi tiedossa vielä futispeli. din vanhoja kivoja laukkuja ja kenkiä! Tässä kuitenkin pari kivointa laukkua!
Huomenna sitten taas töihin ja ystäväni ipana-Jessen 18- v synttäreille! Meillä oli roskalava pihalla viikon ja siivottiin kaikki maholliset varastot ja paikat! Löysin pari äidin vanhaa laukkua, joita voisi harkita käyttävänsä tulevaisuudessa!

Sitten nämä kaikki löysin Lindexiltä: Hyvät ulkoshortsit kun on ylikuuma eikä tarvii lähteä mihinkään ja liikuntaan vaihteluksi (14.90) , lastenosastolta löydetyt leggarit! (9.90) ja ostin myös alusvaatteita mutta niitä en täällä esittele!
Sitten Vilasta löysin kivan pitkän nappineuletakin!(15.00)
Viimeseksi Anttilasta kasvonaamioaineen, joka on muuten ihan tosi hyvää!(5.00)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen!


Sain vihdoinkin aikaiseksi tehtyä tämän hienon blogin! En tänne joka päivä ehdi kirjoitella koska olen töissä ja ansaitsemassa rahaa matkaani varten, minkä teen heinäkuun alussa! Huomenna tulossa lisää tekstiä töiden jälkeen!

PS.En pidä Hello Kittystä olen pahoillani. Kuva otettu siskontyttöni kamalasta Hello Kitty hupparista, jota vihaan!
Rakkaudella
Noora